- http://econo.hamk.fi/kuivalahti/Tiedejatutk/kalvot1
-
tiistai 20. marraskuuta 2007
perjantai 16. marraskuuta 2007
Ohjelmia kurssia varten
Kurssin muistiinpanot
Kurssilla oli paljon tietoa verkossa. Ja sen lukeminen pelkästään sieltä jää pintapuoliseksi. Sanotaanhan, että verkosta lukeminen on silmäilyä, että pidemmät teksti pitäisi lukea jotenkin muuten.
Itse keksin, valitettavasti vasta viimeisille luennoille, että tulostan itselle luennon sisällysluettelon ja lisäilen sinne sitten omiani. Näin ei tarvitse kirjoittaa niin paljoa, mutta toisaalta tulee pantua omia ajatuksia helpommin muistiin.

torstai 15. marraskuuta 2007
Sisäinen ja ulkoinen motivaatio
On lohdullista opettajan kuulla, että myös ulkoisella motivaatiolla saadaan lähes yhtä hyviä oppimistuloksia aikaan kuin sisäiselläkin. Ja se, että sisäinen motivaatio on loppujen lopuksia aika harvinainen, jos sitä jää aina odottamaan, niin monet työt jäävät tekemättä.
perjantai 9. marraskuuta 2007
torstai 8. marraskuuta 2007
Verkko-opetukseen liittyviä linkkejä
- Verkkotutor
- Tervetuloa opettamaan tiedonhankintaa!
- Verkko-opetus, Virtuaaliyliopisto, Jyväskylä
- Verkko-opettajan nettiopas
- Tervetuloa opettamaan tiedonhankintaa!
- Verkko-opetus, Virtuaaliyliopisto, Jyväskylä
- Verkko-opettajan nettiopas
maanantai 5. marraskuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)